Kesän aikana Tehtaalla on tapahtunut paljon! Piha on siistiytynyt, aitaa on maalattu, WC-tilat on kunnostettu, tuleva tanssi- ja -joogasalin pukuhuone hohtaa valkoisessa maalissaan, ikkunoista alkaa jo nähdä läpi ja paljon muutakin näkyvää muutosta on saatu aikaan. Koko kesän ajan Tehtaalla on häärännyt joukko nuoria työn touhussa.

WP_002134

Mistä nämä kaikki nuoret ovat Tehtaalle oikein ilmestyneet? Kysymys on Nokian kaupungin kesätyötoiminnasta.

Nokian kaupunki on järjestänyt kesän aikana työtoimintaa nuorille Tehdas 108:n kunnostuksen merkeissä. Nuoret ovat saaneet tutustua ohjaajiensa Villen ja Johannan johdolla uuden luovan keskuksen käynnistämiseen perusteista alkaen. Vaatii monenlaista paikkojen kunnostusta ja siistimistä, että vanha teollisuushalli muuttuu eläväksi ja siellä voidaan järjestää  toimintaa.

WP_002128

Nuorten kesätyöprojekti on ollut antoisa sekä Tehdas 108:lle, että nuorille itselleen. Vanhaa tehdasta kunnostaessa ja siistiessä oman työn jäljen todella näkee ja muotoutumassa oleva uusi luova keskus tekee työstä merkityksellistä. Nuorilla on ollut tilaisuus myös oppia uutta rakentamisesta ja puusepän työstä Tehtaalla työskentelevän puusepän, Denisin apuna.

WP_002132

Nuoret ovat tehneet töitä rennossa ilmapiirissä. Tehtaan kunnostuksessa jokaiselle osallistujalle on löytynyt jotain työtä. Toisista on ollut ihanaa saada aurinkoa pihatöiden kuumuudessa, toiset viihtyivät paremmin sisätiloissa, ainakin alkukesästä, kun Tehtaalla oli vielä viileää.

WP_002131

WP_002135

Perjantaisin nuorilla on nuotiopäivä Tehtaan pihalla. Paistetaan makkaraa, tai grillataan herkkuja bananista ja suklaasta. Siitä voi viikonloppu alkaa!

WP_002136

Nuorten kesätyötoiminta jatkuu Tehtaalla vielä elokuun loppuun saakka. Jatkostakin on jo puhuttu. Kiitos nuoret ja heidän ohjaajansa sekä Nokian kaupunki!